Etusivu » Menestyvän yrittäjän takana on aina hyvä kirjanpitäjä

Menestyvän yrittäjän takana on aina hyvä kirjanpitäjä

Johanna Rahkala tilipalvelu Tilittasan yrittäjä ja Tuttu Kiinteistönvälittäjä Maria Saarenpää

Kirjanpitäjä aloittavan yrittäjän tukena

Perustin Tuttu Kiinteistönvälityksen 12 vuotta sitten joulukuussa 2007. Alunperin meitä oli viisi osakasta ja asuntoja tuli näyttävän markkinoinnin ansiosta roppakaupalla myyntiin. Harmi vaan, että ne eivät menneet samaa tahtia kaupaksi. Keväällä 2008 oli pienimuotoinen lama; muut osakkaat tippuivat yksitellen kelkasta ja minä jäin yksin taiteilemaan mojovan laskupinon kanssa. Tilannetta kuvaa hyvin se että esimerkiksi vuonna 2008 maksoin Kalevan mainoskuluja 80 000 € ja itselle koko vuodelta palkkaa 15000 €. Ei mennyt muumikarkit ihan tasan…

Tutun alkuaikoina minulla oli oululainen kirjanpitäjä Sirkku, jota voin kiittää siitä, että tuosta lamavuodesta selvittiin. Vaikka tilanne varmasti näytti kirjanpitäjänkin silmin välillä katastrofaaliselta, Sirkku rauhallisella tyylillään sparrasi: ” Kyllä me tästä Maria yhdessä selvitään” Ja dadaa, tässä sitä ollaan, kohta 12 vuotta yrittäjyyttä takana .

Sirkku jäi eläkkeelle ja nyt Tutun taloudesta huolehtii haukiputaalainen Tilipalvelu Tilit Tasan, jonka omistaja Johanna Rahkala huolehtii, että Tutulla Kiinteistönvälittäjällä on mm. verot ajallaan ja oikein maksettu.

Tilipalvelu Tilit Tasan sijaitsee Haukiputaalla samassa paikassa kuin Tutullakin on toimisto, osoitteessa Revontie 2. Ei tarvitse mennä kuin portaat ylös niin siellä se kirjanpitäjä löytyy; taisi olla Haukiputaalla työvoimatoimisto ennen tuolla paikalla missä Tilit Tasan nyt sijaitsee.

Minusta on tärkeää, että kirjanpitäjä on lähellä ja helposti tavoitettavissa. En ikinä haluaisi asioida sellaisen kasvottoman kirjanpitotoimiston kanssa, jossa robotinomaisesti toimitetaan kuukausittainen kirjanpito.

Välitysala on hyvin suhdanteille altis: välillä kauppaa tulee paljon ja sitten on se suvantokausi, jolloin penniä venytetään. Kun kirjanpitäjään on helppo olla yhteydessä, voidaan yhdessä miettiä miten aallokoista selvitään. Menestyvän yrittäjän takana on hyvä kirjanpitäjä!

Johannan toimisto ei ole mikään harmaa ”peruskonttori”. Tiloja on uudistettu rohkeasti! Tänne jokaisen yrittäjän on mukava tulla.

1 kommentti

  1. Maria Saarenpää 11 syyskuun, 2019 klo 4:59 pm

    Hhyggy

Kirjoita kommentti